Olet rantautunut Kojonkulman kylän kotisivustolle. Toivottavasti viihdyt!
Mikä Kojonkulma?
Jo heti jääkauden jälkeen asettuivat varhaiset asukkaat Kojonjoen rantamille. Ensimmäiset kylät syntyivät noin 700 vuotta sitten ja asutuksen levitessä muodostui vähitellen Kojonkulma.
Loimaan kaupunkiin kuuluva Kojonkulma on noin 500 asukkaan pikkukylä. Meillä on oma kyläkoulu ja ruokaa tuotetaan ympärillämme. Kojonkulmalaiselle perinnemaisemalle on tunnuksenomaista mutkitteleva joenranta, kuohuvat kosket ja viljavat peltoaukeat. Luontoharrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, niistä mainittakoon Korkeusvuoren luontoreitti.
Kojonkulman keskeinen sijainti tarjoaa nopeat kulkuyhteydet Turkuun,
Tampereelle sekä Poriin. Kojonkulmalta on 15 km Loimaan keskustaan. Alle
10 km kylätaajamasta 2-tien bussiyhteyksien päähän. Pääkaupunkiseudulle
pääsee alle kahdessa tunnissa. Kojonkulman sijainti kartalla ja toisella kartalla.
Kojonkulmalla toimii lukuisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Tutustu ja hanki tarvittava palvelu mahdollisimman läheltä!
Kylällä tapahtuu!
Tapahtumia ylläpidetään erityisesti Facebookissa ja niistä tiedotetaan Kyläuutisissa.
Tulevia tapahtumia
Kojonkulman Ahjo
Hienon yhteistyön tuloksena Kojonkulman Koulun yhteyteen rakennutettu monitoimitila/liikuntahalli on kyläläisten aktiivisessa käytössä ympäri vuoden.
Erinomaiset mahdollisuudet hankkia edullisesti oma hallivuoro vaikka oman kaveriporukan iloksi.
Kyläyhdistyksellä on omia varattuja vuoroja kyläläisten vapaaseen käyttöön lauantaille.
Ahjon käytön hinta
Lisätietoa Loimaan kaupungin liikuntapaikoista löydät: Liikuntapaikat | Loimaa ja vuorovarauslomakkeet liikuntapaikkavaraukset sivulta: Liikuntapaikkojen varaukset | Loimaa
Ahjon vuorot
Tarkista Ahjon vuorolista.
Lisätiedot Ahjon tunneista Hanna Turta/0505310944
Kojonkulman koulu ja ryhmis
KOJONKULMAN KOULU
Kyläkoulussa oli noin 50 oppilasta 1-6 luokilla ja esikoulussa. Koulun päätyyn oli rakennettu uudet tilat ryhmäperhepäivähoidon käyttöön entisiin alkuopetustiloihin. Kaupungin ensisijaisena tavoitteena oli tarjota jokaiselle Kojonkulmalaiselle lapselle hoitopaikka omalta kylältä.
Koululla oli myös oma blogi-sivusto: http://kojonkulmanluontokoulu.blogspot.fi/
Kyläkoulu ja Ryhmis lakkautettiin kaupunginvaltuuston 27.4.2020 tekemällä päätöksellä. Kopiot kokouspöytäkirjan äänestysluetteloista löytyvät täältä, täältä ja täältä.